Yhteensä yli 1000 vuoden kokemus elektroniikantuotannosta

Yhtiö

Fineltec perustettiin yli 25 vuotta sitten vuonna 1993. Yhteenlaskettu kokemuksemme elektroniikkatuotannosta on yli 1000 vuotta. Aloitimme liiketoimintamme telealan hienomekaniikkatoimittajana. Oma tuotanto Oulun tehtaallamme alkoi vuonna 1996 kaapelien valmistuksesta. Vuonna 2004 aloitimme elektroniikan valmistuksen Viron tehtaallamme Tallinnassa. Liiketoimintamme laajentuessa kaikki tuotanto siirrettiin nykyisiin tiloihin Viron Koerussa.
Fineltecin tuotantotilat

Ketterä tuotanto, kattava palvelu

Tuotantotilamme ovat kooltaan 4000 m² ja työllistävät yli 50 henkilöä. Nykyiset tuotantotilamme mahdollistavat elektroniikan sekä kaapeleiden ja johdinsarjojen valmistuksen, kokoonpanon ja testauksen. Tuotantoperiaatteemme noudattavat lean-valmistusmenetelmiä.

Missio

Missio

Missiomme on tarjota korkealaatuisia tuotantopalveluita henkilökohtaisella otteella. Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa ja autamme heitä kasvamaan yhteistyössä luotettavan ja ammattitaitoisen kumppanin kanssa. Ymmärrämme asiakkaidemme tarpeet ja autamme heitä kirimään askeleen edelle muita, nopeasti muuttuvilla markkinoilla.

Johtava kumppani tuotteen koko elinkaaren ajan

Laatu, ympäristö ja turvallisuus

Fineltecin työ on laatujärjestelmiin perustuvaa: ISO 9001, ISO 14001, ISO 13485 ja AQAP 2110. Prosessiemme kehittäminen muodostaa liiketoimintamme perustan, samoin kuin jatkuva laadun tarkkailu ja kehittäminen. Otamme huomioon asiakkaamme yksilölliset tarpeet ja vaatimukset. Toimimme joustavasti, emmekä koskaan tingi perusarvoistamme - laadusta ja turvallisuudesta. Kunnioitamme ja arvostamme asiakkaitamme, kollegoitamme sekä kilpailijoitamme. Pyrimme varmistamaan kaikessa toiminnassamme asiakastyytyväisyyden, korkean laatutason sekä ympäristötietoisuuden.

Sertifikaatti ISO 9001
Sertifikaatti ISO 14001
Sertifikaatti ISO 13485
Kiwa certified AQAP-2110 certification label with seal graphic and Inspecta Sertifiointi Oy text
EcoVadis sustainability rating badge showing Silver Top 15% and May 2026

Ympäristöllinen kestävyys

Fineltec on sitoutunut kaikessa toiminnassaan ympäristön kannalta kestäviin lähestymistapoihin, jotka eivät vaaranna asiakkaidemme, sidosryhmiemme tai planeettamme tarpeita.

Ympäristön kestävä kehitys on osa yrityskulttuuriamme. Kestävää toimintaamme tukevat vankat laatu- ja ympäristöjärjestelmämme.

Ecovadis sijoitti meidät arviossaan 90 000 yrityksen joukossa parhaan 19 prosentin joukkoon. Ecovadiksen meille antama hopeamitali vahvistaa omistautumisemme ympäristön kestävyyden tukemiseen.

Voimmeko auttaa sinua?

Tiedämme vaateet markkinaedun saavuttamiseksi.

Ota meihin yhteyttä ja aloitetaan projektisi!